Big Formen

Kesällä 2005 tehdyn liiketoimintakaupan jälkeen lähes 40 vuotta samoissa tiloissa toiminut Asusteliike Kallio siirtyi uusille omistajille. Heidän yritysideansa on ”isojen poikien” vaatteisiin erikoistunut Big Formen, joka Helsingissä sijaitsevan myymälän lisäksi myy vaatteita myös nettikauppana.

Ongelma

Jaagon sai tehtäväkseen suunnitella ”lihaa luiden ympärille” eli tehdä yrityksen nimen ja idean eläväksi ja näkyväksi. Näkymiseen sisältyivät yrityksen logo, ikkunateipit, käyntikortit, kuoret ja lomakkeet, ilmoituslinja ja toimivat nettikaupan sivut.

Ratkaisu

Jaagonin suunnittelema Big Formen -logo muuntuu kaikkiin tarvittaviin välineisiin ja medioihin. Vaikka ilmoitukset eivät ole olleet kooltaan suuria, niiden otsikko on näkynyt ja elänyt ajankohtaisten tapahtumien mukaan.

Nettikaupan www-sivuille löydettiin aidot miesmallit Big Formenin omista asiakkaista. "Muotikuvien" lisäksi kuvattiin jokainen yksittäinen tuote. Nyt kun nettikaupan visuaalinen linja ja rakenteellinen toimivuus on luotu ja toteutettu, asiakas voi jatkossa helposti itse päivittää tuotesivuja ja niiden vaatevalikoimaa.

Tulos

BigFormen.fi”Tärkeimmät tavoitteemme olivat kertoa asiakaskunnalle, että yrityksen omistajat ovat vaihtuneet ja nuorentaa yrityksen imagoa väreillä ja tyylillä sekä perustamalla oma nettikauppa”, Annu Ahlfors Big Formen’istä kertoo. ”Molemmissa olemme onnistuneet kiitettävästi. Asiakkailta ja alan muilta yrittäjiltä on tullut valtavasti hyvää palautetta. Olemme myös saaneet uusia ja nuorempia asiakkaita menettämättä silti vanhoja. Ja kun nettikauppa 1.3.06 avautui, ensimmäinen tilaus tuli jo seuraavana päivänä!”



www.bigformen.fi >