Uusi toimistomme sijaitsee huomattavasti paremmin valvotussa toimitalossa kuin edellinen. Täällä ei kävellä iloisesti avoimista ovista sisälle minnekään. Oma väki käyttää koodattuja oviläpysköjä (joku siis pystyy tälläkin hetkellä näkemään, kuinka monta minuuttia myöhästyin bussilakon takia normaalista tuloajastani) ja vieraat painavat alaovella soittonappia. Jonka jälkeen me ryntäämme kuvaruudun ääreen.

Alaoven pielessä on näet kamera ja omassa toimistossamme puolestaan pienenpieni kuvaruutu, jossa jokainen sisään yrittävä näkyy epämääräisen sinisenä hahmona. Jonkun oikein tutun voi juuri ja juuri tunnistaa tukan mallista tai silmälaseista, mutta muuten sisäänpääsytilanteen arviointi jää ovipuhelimen varaan. Koska huoneeni on lähinnä ovea, olen ensimmäisen kuukautemme aikana ehtinyt tutustua jo useammanlaisiin puhelutapoihin.

”Haloo!” sanoo toimitusjohtajamme. Oletan, että sisäänpyrkijäkin vastaa ”haloo”, jolloin keskustelu on tasan 1–1. Jos ”haloilijan” ääni on tuttu, ovi voi auetakin. Muita koeteltuja vastausvaihtoehtoja ovat ”Kuka siellä?” ja ”Mitä asiaa?” Häpeä tunnustaa, että jälkimmäinen oli oma tervehdykseni, kun näin ruudussa mielestäni sangen epämääräisen pipopään pyrkimässä sisään ja me Jennin kanssa olimme kaksin täällä toimistossa ilman miehistä tukea. Pipopää osoittautui sittemmin ihan asialliseksi kävijäksi ja minä aloin sen jälkeen painaa sisäänpääsynappia inahtamatta mitään. Ainoa tapa säilyttää asiakasystävällisen toimiston maine?

Tunnistaminen on tärkeää. Se aikaansaa luottamusta. Ja vain riittävän luotettaville avataan nykyään ovi. Ihailen brandeja, jotka ovat pystyneet luomaan nahkansa niin hienovaraisesti, että samalla kun ne näyttävät täysin moderneilta aikamme tuotteilta, ne tarjoavat tuttuja tunnistuselementtejä vuosikymmenten takaa. Tällaisia tuotteita ovat mm. Juhla Mokka, Presidentti, Fazerin sininen, Tupla ja monet muut Suomen kansan ikisuosikit. Viisas ajan hengessä eläminen on taitolaji sekin.

PS  Minua muuten ei tunnistettu eikä ovea avattu sinä aamuna, kun kolmeen kertaan yritin päästä työpaikalleni matkakortillani. Sen jälkeen olen aamusilmät ristissäkin koettanut erottaa seutulipun ja ovikortin.

Hanna,
copywriter